Viime vuoden lopussa päätin aloittaa blogin pitämisen sitten 2011, ajattelin että uusivuosi olisi hyvä aika aloittaa bloggaaminen ja tänä vuonna toivottavasti minulle tapahtuu kaikkea jännää että olisi myös jotain kirjoitettavaa. Ehkäpä voisinkin hieman kertoa itsestäni näin alkuun.
Olen Iina, vuonna -91 syntynyt oululaistyttö ja tämän kevään abiturientti eli toivottavasti sitten 4.6.2011(oli kai ne sillon, en nyt jaksa kaivaa kalenteria esille) vietän mun yo-juhlia. Suunnittelin vähän että voisin tähän blogiini purkaa turhautumiseni opiskeluun ja niihin yo-kirjoituksiin, mutta raportoida myös abivuoden huippuhetket: penkkarit ja abiristelyn. Myöskin korkeakoulujen pääsykoe-urakka on ees ja niiden kirjojen kannesta kanteen opettelu, aion nimittäin hakea Lapin yliopistoon opiskelemaan matkailun tutkimusta, mutta tulevaisuuden haaveista kirjoitan sitten aikanaan kokonaan oman postauksen.
Tähän mennessä elämäni huippuhetki oli ,kaikesta huolimatta, vaihtarivuosi 2009-2010 Saksassa. Vuosi poissa kotoa opetti itsenäisyyttä ja teki musta itsevarmemman vaikka oon kyllä vieläkin joissain määrin ujo. Ja oli ihanaa viettää huippusosiaalinen vuosi tutustumalla hirveesti kaikkiin uusiin tyyppeihin ja sain ihania kavereita :) Jos nyt saisin muuttaa jotain niin olis pari asiaa jotka olisin voinu hoitaa vähän tyylikkäämmin mut hei, eihän kaikki voi mennä ihan putkeen ;)
Tää mun blogi tulee olemaan lähinnä lifestyle-blogi eli kirjottelen omasta elämästäni ja sitten välillä mua kiinnostavista asioista kuten yhteiskunnallisista asioista, nythän on vaalitkin tulossa! Musta on myös aivan ihana analysoida kaikkea ja varsinkin miesten ja naisten välisten erojen analysointi vähän cosmotyyliin on aika nice ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti